Etusivulle

Vaeltava majava

päivitetty 29.5.2011
27.05.2011 - 29.05.2011

Torstai:

Kokoonnuimme torstai-iltana kololla varsin synkissä tunnelmissa. Olin luullut hakevani kanootit perjantaina, mutta hakuaika olikin ollut torstaina. Nyt ilmassa oli siis epäilys siitä, ettei kanootteja saataisikaan. Tästä takaiskusta huolimatta kävimme läpi perusasiat ja haimme kaupasta ruokaa. Ruuat jaettiin valmiiksi kahden hengen ryhmille. Ruokalistalla oli kalakeitto, jonka kalat oli tarkoitus onkia itse, kaksi kierrosta pussipastaa, aamupuurot, makkaraa, ruikkaria, juustoa, meetvurstia ja sulatejuustoa. Kamat saatiin kerättyä ja ruoat jaettua, niin olikin aika mennä kotiin odottamaan innolla huomista lähtöä.

Perjantai:

Soitin heti aamusta Espoon Välkkyyn ja Espoon nuorisotoimen mainiot heput olivat junailleet kanoottien noudon valmiiksi siten, että minun täytyi olla kolmelta paikalla. Sain kanootit ja pääsimme siis melontaretkelle.

Kuuden aikaan pakakauduimme autoihin "kauppakeskus" Martinsillan parkkipaikalla ja lähdimme kohti Vihtiä. Puolitoista Jenni Vartiaisen levyllistä myöhemmin saavuimme Vihdin pienvenesatamaan. Laskimme kanootit trailerista ja keskustelimme Espoolaisten moottorivenemiesten kanssa. Moottorivenemiehet kertoivat menevänsä jonnekin saaressa olevaan laavuun., etteivät olisi meidän tiellämme. Luultavasti kuitenki moottorivenemiehet halusivat nauttia hiljaisuudesta ilman partiolaislaumaa, mikä on varsin ymmärrettävää. Autot meni parkkiin ja lähdimme lyhyen turvallisuusluennon jälkeen kello kahdeksan maissa melomaan kohti Rysätarhan laavuja.

Järvellä lipui neljä kanoottia laajaa siksakkia. Viiden kilometrin matkaan kului noin kaksi tuntia. Rysätarhassa oli pieniä Vihtiläisiä partiolaisia, jotka olivat vallanneet molemmat kiintolaavut. Sehän ei tietenkään porukkaamme haitannut, koska olimme tottuneita kangaslaavun asukkaita. Söimme pussipastaa ja ongimme. Illan hämärtyessä pystytimme laavut ja kömmimme makuupusseihimme nukkumaan.

Lauantai:

Herätys oli 0900. Itse heräsin naapurilaavujen lasten ääniin jo puoli yhdeksältä. Aamutoimet ja aamiainen vei melkein pari tuntia ja vähän ennen yhtätoista olimme vihdoin taas vetten päällä. Aamulla ripsinyt pikku sade oli onneksi jo loppunut. Kanootit lipuivat jo suorempaan, mutta vieläkin oli kiemurtelua havaittavissa. Niemen kärkeä kohti mentäessä keli huononi. Vastatuuli voimistui ja aallot kasvoivat. Vähän ennen kärkeä oli jo niin isoja aaltoja, että yksi roiskaisi vettä laidan yli syliini. Kokoonnuimme niemenkärjen edessä olevan pienen saaren rantaan odottelemaan, että viimeinenkin kanootti pääsi perille.

Kun kaikki olivat koossa, jatkoimme taas matkaa. Tällä puolella niemeä oli sivumyötäinen tuuli, joka halusi kääntää kanootin poikittain. Koko ajan oli melottava tuulen puolelta tai sitten perämiehen oli ohjattava paljon, jotta kanootti pysyi suunnassa. Kello oli suunnilleen yksi kun saavuimme Rämäkän uimarannalle. Vedimme kanootit rantaan ja keittelimme hernekeitot kivien tuodessa pientä suojaa tuulelta. Oikeastaan kivet suojasivat vain keittimiä tuulelta. Jopas maistuikin kuuma hernekeitto hyvältä hyisen tuulen puhaltaessa selkään.

Täysillä vatsoilla oli hyvä jatkaa matkaa. Meloimme rantaa eteenpäin lyhyen pätkän ja saavuimme Varikkaan uimarannalle. Pojat kävivät kyselemässä polttopuita ja Isäntä-Ismo lahjoittikin kylmettyneille Partiolaisille halkoja. Muutaman tunnin pyörimme rannassa. Minä kokeilin heitellä virveliä. Petsku ja Joonas intoutuivat harjoittamaan akrobatiaa ihan kohtuullisella menestyksellä. Näimme avustetun takaperinvoltin, käsilläseisonnan ja päälläseisonnan. Täydensimme vielä juomavettä ja lähdimme takaisin Rämäkkään.

Rämäkässä viritimme telttakankaan puiden väliin tuulensuojaksi ja koko joukon onkia veteen. Kalaonni ei vieläkään suosinut ja kalakeittokalamme olivatkin varsin onnettomia. Teimme puista tulet ja keitimme sitten makkarakeittoa kalaliemessä, joka oli hiukan erikoista, mutta ihan hyvää. Aleksi oli ottanut kotoa mukaan omat hernekeitot, joten heillä Jannan kanssa olikin hernaripäivällinen. Jälkiruuaksi minä ja Joonas paistoimme ahvenemme. Minä onnettoman sintin ja Joonas syötävän kokoisen ahvenensa. Minunkin pikkuahvenstanikin riitti silti ruotoja kolmen henkilön imeskeltäväksi. Naapurissa asuva koira oli haistanut ruoanlaittomme ja kirmasi tutkimaan eväitämme. Onneksi saimme ruokamme pelastettua koiran ulottumattomiin.

Täysin vatsoin ja nuotion ääressä lämmenneinä päätimme palata takaisin Rysätarhaan, josta olisi Sunnuntaille lyhyempi matka. Tämä päivän viimeinen matka taittui jo merkittävästi ripeämmin kuin aiemmat matkat. Lisäksi niemen kärjen takana ei enää tuullut yhtään ja oli jopa lämmin keli. Tyynessä vedessä kanoottimme lipuivat suoraan ja rauhallisesti.

Rämäkässä olivat paikalla sama Vihtiläinen partiojohtaja, joka oli vaihtanut porukkansa vähän isompiin lapsiin. Heitä oli vähemmän kuin edellisenä iltana, joten he luovuttivat meidän käyttöömme toisen puulaavuista. Sehän sopi. Nyt oli puulaavu alla ja siihen eteen saimme Ismon lahjoittamista puista hyvän nuotion. Aleksi teki heidän keittoaineksistaan makkaraperunat. Minä, Petsku ja Joonas lähdimme melkein heti kanootilla ongelle. Vesi oli tyyntä. Kanootti ajelehti rauhallisesti ja koko ajan söi. Jos ongen laski pohjaan, siihen jäi simpukka roikkumaan. Ylempää vedestä tuli särkikaloja ja pieniä ahvenia. Nostimme yhteensä 33 kalaa ja palautimme osan heti takaisin veteen. Loput menivät elävinä ämpäriin, jossa oli vettä.

Paistoimme Petterin kanssa tikkupullat ja minä lisäksi muutaman pikkukalan. Kello alkoi olla niin paljon, ettei enää huvittanut askarrella kalojen kanssa. Kävin viemässä yli jääneet kalat takaisin järveen, mutta nehän jäivät mokomat kellumaan pinnalle. No ehkä ne siitä virkoavat, tuumin ja menin muihin puuhiin. Puoli tuntia myöhemmin menin katsomaan ja suunnilleen puolet kaloista kelluivat edelleen kuolleena rannassa. Keräsin raadot takaisin ämpäriin ja vein metsään, jottei naapurilaavun lapset aamukalaan mennessään järkyttyisi. Palatessani huomasin kaikkien muiden nukkuvan ja kömmin sekaan.

Sunnuntai:

Aamu valkeni tyynenä ja pilvisenä. Keittelimme loput puurot ja kahvit. Lähdimme tyynelle järvelle melomaan ja samaan matkaan, johon perjantaina kului kaksi tuntia, meni enää tunti. Perjantaisesta siksakista ei ollut enää tietoakaan. Vihdin venerannassa odotti parkissa autot ja traileri. Juuri ennen rantautumistamme alkoi tihuttaa vettä, joten pakkasimme aika nopeassa tahdissa ja lähdimme kotia kohti.

Kiitokset:

Espoon Nuorisotoimelle kanoottien lainasta ja reilusta palvelusta, Matin ja Petterin vanhemmille autojen lainasta, Isäntä-Ismolle polttopuista, Vihtiläisille partiolaisille asiallisesta toiminnasta sekä tietysti mukana olleille Eräkotkille.

Kirjoittanut: 
Retkenjohtaja Matti

Partiolippukunta Olarin Eräkotkat ry