Etusivulle

Espoon Punanen -04

18.09.2004 - 19.09.2004

Viikinki Punkku
-Se Punkku joka ei mennyt ihan putkeen


Olemme vuosia kisanneet kultaisessa sarjassa joka on tarkoitettu suurimman kisakuumeen jo poteneille yli 25 vuotiaille partiolaisille. Tänä vuonna vartiomme kokoonpanoon kuului vain 2 henkilöä, Toni ja Mikko. Valitettavasti monivuotinen kisakumppanimme Tomppa oli tänä vuonna työtehtävien johdosta estynyt osallistumaan.

Seitsemältä lauantaiaamuna kokoonnuimme Mikon luonna josta siirryimme Tapiolaan ilmoittautumaan kisaan. Tapiolasta jatkoimme matkaa kohti varsinaista kilpailun lähtöpaikkaa. Lähtöpaikka sijaitsi Velskolassa.

Ilmoittautumiseen asti kaikki sujuikin hyvin. Ensimmäiseen vastoinkäymiseen törmäsimme kuitenkin jo bussissa matkalla kilpailun lähtöpaikalle. Majoitteena käyttämämme laavu oli unohtunut Tonin auton takakonttiin. Paljonkaan oleellisempaa varustetta ei voi unohtaa...

Noh, koska olemme huumorimiehiä, asiaan suhtauduttiin lähinnä nauraen. Emme ottaneet asiasta suurempia paineita vaan totesimme, että "keksitään jotain". Kilpailun lähdössä kiinnittäessäni sahaa rinkkaan onnistuin sahaamaan sormeeni. Vähän verta sekä kipua ja tästäkin selvittiin. Sormen paikkailun jälkeen nostaessani rinkkaa selkään kuului rasahdus ja rinkka putosi maahan. Aiheuttajaksi paljastui olkaremmin rinkan runkoon kiinnittävän tapin katkeaminen. Rinkka siis täysin käyttökelvoton. Noh, metrin verran rautalankaa sinne sun tänne ja rinkka saatiin jonkinlaiseen kuntoon.

Lähtötehtävää väkertäessä totesimme uuden käsiporamme olevan "täysi susi" jolla ei tehnyt yhtään mitään. Se ei vaan suostunut poraamaan. Kyse ei ollut kömpelyydestä sillä vastaavaa poramallia on tullut käytettyä jo vuosia. Tämä kappale ei vaan suostunut kiristymään kunnolla joten terä ei pyörinyt. Emme vieläkään lannistuneet vaan jätettiin poraamatta ja tehtiin mitä vielä oli tehtävissä.

Lähtötehtävän jälkeen aloitimme matkan kohti ensimmäistä rastia. Noin 100 metrin tallustamisen jälkeen kompuroimme molemmat reilusti nilkkoja myöten suossa. Nyt alkoi jo vähän askarruttamaan, että kuinkahan tämäkin kilpailu tulee sujumaan. Nousimme suosta ja otimme uuden reittivalinnan. Matkalla ensimmäiselle rastille liukastuin ja kompuroin noi 10 kertaa ja Mikko alkoikin jo epäillä vesipullossani olevan jotain "miestä väkevämpää". Muutaman tiukan jyrkänteen jälkeen olimme täysin puhki, mutta sisulla väänsimme itsemme ykkösrastille. Ykkösrastin tehtävänä oli rakentaa tuohesta astia jolla siirtää mahdollisimman paljon vettä yhdellä kertaa. Hetken tuohta taiteltuamme oli tuohi lähes mennyttä. Saimme kuitenkin jonkinlaisen väkerryksen aikaan jolla vettä saatiin siirrettyä alle puolet muihin kilpailijoihin nähden. Ei lannistuta, ens rastilla otetaan pisteet himaan...

Matkalla kakkoselle onnistuin t-paitasillaan kävelemään nokkospuskan läpi. Vähän pisteli...

Eräällä rastilla piti kuvien perusteella tunnistaa kasveja ja merkitä niiden käyttötarkoitus. Taidettiin tunnistaa nokkonen, voikukka, takiainen ja puolukka. Loput 12 kasvia tuli "heitettyä hatusta".

Yhtenä rastitehtävänä oli tervan poltto, viikinkilaivan vuoleminen sekä tervaus. Vähän yritimme, mutta homma meni poskelleen heti alussa joten päätimme syödä.

Jollakin rastilla piti esivalituista riimukirjaimista muodostaa sanoja. Saimme aikaan noin kolme sanaa kun aikakin alkoi jo loppua. Arvailtiin siihen sitten abaut kymmenen sanaa; tuskin niistä mikään meni oikein.

Jossain vaiheessa meni yksi rasti jopa ihan kohtalaisesti. Tasan minuutissa piti laittaa ämpäriin kilo hiekkaa ja siirtää ämpäri 20 metrin päähän, kaikki ilman mitään mittalaitteita. Tuloksena: hiekkaa 1100 grammaa, matka 20,50 metriä ja aika: 1,21 minuttia. Aika ei ollut hyvä, mutta paino ja matka jopa erinomaisia.

Ensiapurastilla uhreina oli kaksi tyttöä jotka olivat "pudonneet puusta". Tehtävänä antaa välitön ensiapu ja järjestää venekuljetus. Vaikea sanoa miten tehtävästä suoriuduttiin, mutta eiköhän uhrit selvinneet hengissä.

Tässä vaiheessa taisi sormissa olla jo kolme eritasoista naarmua ja haavaa.

Eräältä rastilta lähdettiin hippasen väärään suuntaa, mutta huomattiin erhe nopeasti ja tehtiin korjausliike. Yht' äkkiä vastaan tuli ratsastajia, keskellä tiheää metsää kivisellä polulla. Oli hurjan näköistä katsoa hyppiviä kopukoita pienessä kivikossa. Mutta matka jatkukoon.

Vettä tihutti vähän väliä, mutta onneksi niin vähän, että sen vain juuri ja juuri huomasi. Kompassia kun ei huomattu ottaa mukaan niin oli vuorossa eksyminen. Käveltyämme vajaan tunnin ei rastia vain löytynyt. Päätimme jatkaa matkaa ajatuksella "kai sieltä jotain tulee vastaan". Tulihan sieltä aikanaan muita partiolaisia vastaan joilta tiedustelimme sijaintiamme. Totesimme lähteneemme länteen kun piti lähteä itään...

Tässä vaiheessa soitimme kaupungissa olevalle kaverille, että tulee Solvallasta hakemaan auton avaimet jonka takakontissa laavumme on. Jatkoimme matkaa Solvallaan jonne oli noin 2 kilometrin kävelymatka. Lopulta pääsimme Solvallaan, voimat täysin lopussa. Odotimme kaveriamme noin puolisen tuntia, annoimme auton avaimet ja jatkoimme matkaa.

Solvallasta matkaa seuraavalle rastille oli noin 3 kilometriä. Nyt olimme huitaisseet ylimääräisen, abaut, viisi-kuusi kilometriä. Viimeisillä voimilla taistelimme itsemme rastille jonka tehtävänä oli ämpärillä heitellä tavaroita pressun yli ja ottaa ne ämpärillä vastaan. Hauska tehtävä ja taisimme saada noin puoli ämpärillistä tavaroita kiinni. Ei tainut olla kovinkaan hyvä tulos. Vettä tihutti hiukan, mutta se ei haitannut koska nyt oli jäljellä enää matka yö- rastille ja laavukin oli matkalla Espoosta yö- rastille.

Nyt tuntui siltä, että kaikista mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta tästäkin reissusta selvitään ja kohta päästään nuotion ääreen viettämään iltaa muiden kanssa. No se nyt oli sitten turha luulo sillä noin pari sataa metriä ennen yö- rastia Mikon kännykkä pärähti. Ilmeni että Mikon kaupalla oli pakastinallas hajonnut. Kukapa muukaan sitä lauantai-iltana lähtisi siirtämään tavaroita turvaan ennen pakastimen sulamista kuin kauppias itse. Iloittauduimme yö-rastille ja ilmoitimme keskeyttävämme kilpailun. Masentuneina istuuduimme alas pohtimaan syntyjä syviä. Hetken kuluttua viereen kurvasi auto joka toi laavumme. Eipä tuolla laavulla nyt enää mitään tehnyt koska jouduimme saman tien hyppäämään kyytiin ja kiiruhtamaan kohti kaupunkia korjaamaan särkynyttä pakastinallasta.

Reilun kymmenen kisatun Espoon Punasen jälkeen tuntui ikävältä keskeyttää, mutta joskushan sen keskeytyksen oli tultava.

Kun hommat alkaa mennä pieleen niin ne sitten vain menee pieleen eikä sille kait mitään voi. Tästäkin huolimatta ensi vuonna uudestaan ja entistä suuremmalla innolla!

Niin ja kaiken yllä kerrotun lisäksi matkan varrella sattui monta muutakin pienempää kämmellystä... Vartio Hop-Hop!, kultainen sarja, ilmoittautuu Espoon Punaseen vuonna 2005!

Partiolippukunta Olarin Eräkotkat ry