Etusivulle

Sudenpennut

23.12.2009

Lyhyt esittely sudenpentujen, 7-9 vuotiaat, partio-ohjelmasta

Sudenpennut ovat nuorimpia partiolaisia, yleensä 7-9 vuotiaita.

Sudenpentujen toiminta partiossa keskittyy viikottaisiin kokouksiin partiokololla. Viikottaisten kokousten lisäksi sudenpennut osallistuvat yhdestä kahteen partioretkeen vuodessa sekä kesäisin järjestettäviin kesäleireihin.

Sudenpentujen ryhmiä kutsutaan sudenpentulaumoiksi jolla jokaisella on oma nimensä. OEK:ssa perinteisiä sudenpentulaumojen nimiä on mm. Karhukopla ja Hattiwatit.
Tyypillinen sudenpentulauman koko OEK:ssa on 8 - 20 sudenpentua, ja laumat on OEK:ssa yleensä jaettu tyttö- ja poikalaumoiksi, mutta tässäkin on ajoittain poikkeuksia tilanteen mukaan.

Laumojen viikottaisissa kokouksissa keskitytään partiotoiminnan yleisiin periaatteisiin, toimintatapoihin ja partio-ohjelman kasvatustavoitteisiin. Sudenpentutoimintaan kuuluvat tietysti läheisesti erilaiset leikit ja laulut joita pelataan ja laulellaan säännöllisesti.

Toki sudenpentutoiminnassa käydään läpi myös metsässä liikkumisen perustaitoja, mutta tähän keskitytään enemmän siirryttäessä vartio-järjestelmän seikkailijat ohjelmaan 10 vuotiaana.

Sudenpentujen partio-ohjelma on jaettu nk. "jälkiin", joiden avulla sudepentuohjelma on ryhmitetty eri osa-alueisiin. Jälkien suorittamisessa on jokaisella partiolippukunnalla omat tapansa ja perinteensä, eikä yhtä ja oikeata tapaa ohjelman suorittamiselle ole.

Jäljistä voidaan mainita mm.:

Suhde itseen

Esiintyjä, Taiteilija, Askartelu, Kädentaidot, Rakentelu, Kotikokki, Leirikokki, Tarinat, Iltaohjelma,
Retki, Leiritaidot, Liikunta, Liikenne ja Minä uskon

Suhde toiseen

Partiotaitokilpailu, Leikit, Yksissä tuumin, Maailma, Ensiapu, Oma jälki

Suhde yhteiskuntaan

Kotiseutu, Media, Toimittaja, Partioperinne, Varainhankinta

Suhde luontoon

Meloja, Vesillä liikkuja, Purjehtija, Merenkulkija, Ympäristön suojelu, Lemmikki, Luonnossa liikkuja,
Nuotio, Suunnistus, Luonnontuntemus.

Kuten mainittua, lähestulkoon jokaisella partiolippukunnalla on omat tapansa ohjelman suorittamisessa, mutta yleisellä tasolla monet noudattavat Suomen Partiolaisten sudenpentuohjelmaa joka koostuu mm. yllä mainituista jäljistä.

Tarkemmat kuvaukset ja lisätiedot sudenpentuohjelmasta on saatavilla Suomen Partiolaisten www-sivuilta.

Infot
Sulkasato
Kaupan
Johtajille
Oek intranet:
Tunnus:  
Sala: 
Espoolaista partiotoimintaa jo vuodesta 1961